Tutustuminen liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmaan Rovaniemen AMK:ssa

Tutustuin Rovaniemen ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmaan viimeiseen opiskeluvuoteeni kuuluneessa päättöharjoittelussa. Olen vastavalmistunut liikunnan- ja terveystiedon opettaja Jyväskylän yliopistosta. Pääasiallinen tavoitteeni harjoittelussa oli tutustua tarkemmin siihen, millaista opettajan työ ammattikorkeakoulussa kyseisessä koulutusohjelmassa on sekä siihen, millainen laitos Rovaniemen ammattikorkeakoulu yleisestikin ottaen on. Tulevana liikunnanopettajana halusin saada hieman kuvaa siitä, millaista olisi opettaa liikunnanohjaajiksi valmistuvia opiskelijoita. Harjoittelun kesto oli kaksi viikkoa, joten kyseessä oli suhteellisen pikainen ja pintapuolinen katsaus RAMK:n toimintaan, mutta tietyt asiat ehtivät kuitenkin jäädä erityisen hyvin tuona aikana mieleen.

 

Harjoitteluni aikana päällimmäiseksi mieleeni jäivät liikunta- ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta johdonmukaisuus ja perusteltavuus. Ensimmäinen ja mielestäni kenties tärkein tekijä tämän käsityksen muovautumisessa oli PBL-lähtöinen (Problem Based Learning) opetus. Kaikki Rovaniemen ammattikorkeakoulun yksiköt ovat siirtymässä PBL-lähtöiseen opetukseen, mutta liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma toimii pilottikoulutusohjelmana hankkeessa. Tämän kuultuani ensimmäinen mielikuvani oli, että kyseinen ajatus ongelmalähtöisestä oppimisesta ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi näkyisi kovin paljon käytännössä, vaan se olisi lähinnä sanahelinää RAMKin opetussuunnitelmassa – hyvältä kuulostavia ja kunnianhimoisia tavoitteita, joihin olisi kuitenkin käytännössä vaikea täysin sitoutua ja sitouttaa. Pian kuitenkin kävi selväksi, että olin ollut täysin väärässä. Kaikki liikunta- ja vapaa-ajan koulutusohjelman lehtorit tuntuivat olevan sitoutuneita PBL:ään ja he miettivätkin yhteistyössä parhaita toimintatapoja PBL:n toteuttamisen ja sujuvuuden mahdollistamiseksi. PBL oli uusi juttu myös lehtoreille, mikä näkyi innokkuutena keskusteluissa ja suunnittelutyössä, ei suinkaan muutosvastaisuutena, joka ymmärtääkseni valitettavan usein jarruttaa vastaavanlaisten uudistusten läpiajoa. Mielestäni keskustelusta huomasi myös sen, ettei PBL:ää ollut otettu käyttöön siksi, että se olisi jollain tavoin muodikasta, vaan sen valinta oli oppimisen luonteen ja oppimiskäsityksen pohtimisen seurausta.  Oli hienoa huomata, että kun päätös PBL:n käyttämisestä oli tehty, siitä ei poikettu, vaikka onnistumisesta käytännön tasolla ei ollut aina varmuutta.

PBL pakottaa opiskelijat vuorovaikutukseen, yhteistyöhön ja ryhmässä toimimiseen, jotka ovat nykyään työelämän kannalta välttämättömiä taitoja. Oppiminen myös syvenee, kun tieto pitää muodostaa ryhmässä hyödyntämällä tiedonhakutaitoja sen sijaan että se annettaisiin valmiina. PBL:n käyttöä perusteltiinkin nimenomaan myös sillä, että koulutuksen aikana ei ole edes mahdollista antaa opiskelijoille kaikkea tietoa valmiina, vaan tärkeämpää olisi, että he oppisivat itse etsimään ja arvioimaan tietoa. Koska tietoa on nykyään saatavilla koko ajan, tulisi tiedonhaun ja -arvioinnin taitoihin kiinnittää siksikin huomiota. PBL:n käyttö muokkaakin opettajan roolia perinteisestä asiantuntijan roolista enemmän oppimisen ohjaajan suuntaan, jolloin pääpaino on opiskelijoissa ja heidän omassa toiminnassaan, eikä enää niin korostuneesti siinä, mitä opettaja tekee. Keskustelin ongelmalähtöisen oppimisen työtavoista myös opiskelijoiden kanssa ja pääsääntöisesti palaute oli myönteistä. Täysin PBL:ään pohjautuvassa opetuksessa minua mietityttää se, voiko yksittäinen opetustyyli sopia kaikille opiskelijoille. Keskustelin asiasta RAMK:n lehtoreiden kanssa ja he totesivat, että PBL ei sulje pois niin kutsuttuja perinteisiä opetusmenetelmiä, vaan opiskelijoilla on mahdollisuus esimerkiksi pyytää asiantuntijaluentoa haluamastaan aiheesta. Halusin myös kuulla opiskelijoiden näkemyksen PBL:stä ja parin opiskelijan mukaan PBL ei sopinut heille laisinkaan opintojen alkuvaiheessa, vaan he olivat tottuneita perinteisempään opetukseen, jossa tieto annetaan valmiina. Molemmat heistä kuitenkin totesivat tottuneensa työtapaan ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Harjoittelua tehdessäni PBL oli ollut käytössä vasta ensimmäistä vuotta ja tuleekin olemaan mielenkiintoista kuulla, miten opetus kehittyy PBL:n varassa.

Opetussisältöjen looginen eteneminen oli toinen merkittävä asia, josta paistoi johdonmukaisuus ja asioiden perinpohjainen miettiminen. Ensimmäisenä vuonna tulevat liikunnan- ja vapaa-ajanohjaajat keskittyvät opinnoissaan lasten liikuntaan, toisena vuonna nuoruusiän liikuntaan ja kolmantena aikuisiän liikuntaan. Uskon, että tällainen johdonmukaisuus selkiyttää varmasti opiskelijoiden oppimista, sillä tällä tavoin tieto rakentuu aiemman varaan, eli samalla toimitaan konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti - joka on sattumoisin myös PBL:n taustalla. Toisaalta tällainen menettely varmasti myös helpottaa opettajien suunnittelutyötä ja vähentää luultavasti päällekkäisyyttä eri vuosikurssien oppisisältöjen välillä.

Kolmas merkittävä asia, joka näkyi koulutuksen johdonmukaisuudessa, oli sen työelämälähtöisyys. Opiskelijoiden opintoihin sisältyy jo ensimmäisestä vuodesta lähtien paljon käytännön harjoittelua. Tällainen käytännönläheinen ja työelämälähtöinen ote kuvastaa yksinkertaisesti sitä, mitä varten opiskelijat koulutusohjelmassa opiskelevat ja mihin se tähtää: työelämään. Käytännön osaamisen kehittymistä tuetaan RAMK:ssa myös muilla keinoilla, sillä toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat ovat mukana urheiluakatemiatoiminnassa ja Hyvinvointiapteekki -palvelussa, jota ylläpitävät ja tarjoavat liikunta-, fysioterapia- ja hoitotyönalan opiskelijat. Urheiluakatemiatoiminta ja Hyvinvointiapteekki myös mahdollistavat pitkäkestoisen harjoittelumahdollisuuden opiskelijoiden tulevaa työnkuvaa vastaavissa tehtävissä. Vaikka pyrinkin tutustumaan sekä Urheiluakatemiatoimintaan että Hyvinvointiapteekkiin, en valitettavasti kahdessa viikossa ehtinyt tutustua niihin niin tarkkaan kuin olisin toivonut.  Näiden lisäksi urheiluopistolla on loistavat puitteet liikunnanohjaajien opiskeluun ja ohjaamiseen.

Tavoitteeni siitä, että näkisin mitä kaikkea ammattikorkeakouluopettajan työhön sisältyy, sekä siitä, että saisin hieman käsitystä Rovaniemen ammattikorkeakoulusta organisaationa, toteutui mielestäni kohtalaisen hyvin. Olisin lisäksi mielelläni kokeillut, millaista liikunnanohjaajaksi opiskelevien opetus käytännössä on, mutta tämä tavoite kariutui siihen, että oma näkemykseni opetuksesta ei kohdannut koulutusohjelman taustalla olleen näkemyksen kanssa. Opettamisella ajattelin sitä ”perinteistä opettamista”, eli sitä kuinka minä opettajana näytän, mitä opiskelijoiden tulee tehdä tai annan ohjeet, jonka jälkeen opiskelijat sen toteuttavat. Koska opetusmenetelmät olivatkin hyvin opiskelijalähtöisiä ja opettajan rooli lähempänä ohjaajan roolia, tämä tavoite ei täyttynyt. Pääsin kuitenkin kokeilemaan opiskelijoiden ohjaamista, jollaista opetuksen tulisikin PBL:n ydinajatuksen mukaan olla. Harjoittelu oli minulle hyvin antoisa monella tavalla, sillä sen lisäksi että asettamani tavoitteet täyttyivät, sain yllätyksekseni paljon enemmän uutta ajateltavaa kuin mitä olisin ikinä harjoittelun aloittaessani uskonut. Nimenomaan keskustelut RAMK:n lehtorien kanssa opettamisen ja oppimisen luonteesta jäivät mieleeni ja avasivat monia uusia näkökulmia sekä jättivät paljon pohdittavaa oman opettamiseni ja omien opetusmetodieni kannalta. Kokonaisuudessaan olenkin hyvin tyytyväinen, että sain mahdollisuuden tehdä harjoitteluni RAMK:ssa kuten myös siihen, mitä siitä lopulta jäi käteen. Loppuun voisin kiteyttää, että koulutusohjelman toimintaa sivusta seuranneena näyttäisi siltä, että opetuksen tavoitteet ja opetusmenetelmät tukevat tarkoitustaan hyvin, eli ne antavat opiskelijoille eväitä nimenomaan työelämää varten.

 

Jutun on kirjoittanut liikuntatieteiden maisteri Miika Niva

Yhteistyössä liikkuvampi lapsuus

Kuinka voimme vaikuttaa alakoulun, päiväkodin ja urheiluseurojen väliseen yhteistyöhön? Miten mahdollistaa mahdollisimman paljon lapsen omaehtoista liikkumista ilman ohjausta? Miten urheiluseurat tavoittaisivat paremmin lapsia? Entäpä mikä on ollut ensimmäisen vuoden liikunnanohjaajan opiskelija rooli harjoittelussa?

Näitä kysymyksiä mietittiin 23.5.2013 Liikunnan ja vapaa-ajan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden järjestämässä yhteistoiminnallisessa seminaarissa, jonka tarkoituksena oli käsitellä lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä, sekä pohtia yhdessä eri toimijoita yhdistäviä kehitysideoita mahdollistamaan liikkuvampaa lapsuutta. Tilaisuuteen osallistui opiskelijoita, opettajia ja kutsuvieraita harjoittelupaikoilta.

Seminaarin pohjalla oli ainutlaatuinen kokemus siitä, kuinka uuden opetussuunnitelman myötä meidät opiskelijat uskallettiin laittaa kokeilemaan siipiämme harjoitteluihin jo ensimmäisen vuoden aikana. Harjoittelupaikkoina toimivat urheiluseurat, päiväkodit ja koulut, joihin lähdimme avoimin mielin keräämään kokemusta ja mielessämme oli tavoite toiminnan kehittämisestä. Uuden opetussuunnitelman myötä olemme opiskelleet PBL-menetelmällä (broblem based learning), eli ongelmalähtöisellä oppimisella, jossa keskeistä on ryhmässä oppiminen. Menetelmä perustuu siihen, että itse etsimme vastauksia ja tietoa kysymyksiin, eikä kukaan opettaja kaada valmista tietoa sangosta päähämme. Tämän takia toteutimmekin seminaarin yhteistoiminnallisesti. Näin saimme osallistujat aktiivisiksi toimijoiksi ja pystyimme hyödyntämään mahdollisimman monen ihmisen tietoa ja kokemuksia.

Saimme aikaan paljon hyvää keskustelua ja kehitysideoita tulevaisuutta varten. Mietimme kuinka opiskelijoiden tulisi rohkeasti tuoda omaa tietoa ja erikoisosaamista esille ja tätä kautta voitaisiin saada uusia ideoita toimintaan. Näin harjoittelupaikkojen toimintaa voidaan kehittää. Liikunnanohjaaja opiskelijoina pystymme tuomaan työyhteisöön uutta näkökulmaa ja toiminnallamme tukea harjoittelupaikkojen liikuntakasvatuksessa. Keskeistä harjoittelussa olikin se, ettemme menneet vain ohjaamaan liikuntatuokioita, vaan ymmärsimme liikunnan kasvatuksellisen ja kokonaisvaltaisen vaikutuksen lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen puoleen. Hyvä kysymys onkin, mikä on liikunnanohjaajan merkitys tässä kasvatussuhteessa? Voisiko liikunnanohjaajia työllistää enemmän esimerkiksi päiväkotien liikuttajiksi?

Liikuntaan kasvattamiseen osallistuvat niin lapsen perhe, päiväkoti, seurat ja koulu. Päästäksemme parhaaseen tulokseen, tulisi näiden toimijoiden toimia yhdessä. Mietimme näitä yhteistyökeinoja ja esimerkeiksi nousivat päiväkotien ja alakoulujen väliset kummiluokat, seurojen esittelyt kouluissa tai tapahtumissa, sekä seurojen väliset yhteistyöt vaikkapa moniurheilukouluina.

Käytimme liikuntaan kasvattamisesta eri toimijoiden välillä termiä ”kasvatuskumppanuus”. Joka tarkoittaa sitä, että eri toimijat yhdessä vaikuttavat lapsen kasvatukseen. Tällöin seuran harjoituksiin lasta ei vain pudotettaisi autosta ja käytäisi poimimasta kotiin ja näin ohjattu liikunta ei olisi niin irtonainen osa lapsen elämää. Seura voisi osallistua enemmän lapsen kasvatukseen ja kuten reissuvihko kiertää koulusta kotiin, niin voisiko viestintää tapahtua myös seuran ja kodin välillä, taikka seuran ja päiväkodin tai koulun välillä? Saisimmeko yhteistyöllä kasvatuksesta enemmän irti?

Puhuimme myös lapsen omaehtoisesta liikunnasta ja siitä kuinka aikuinen voi tähän vaikuttaa. Pohja liikunnalliselle tai passiiviselle elämäntavalle syntyy jo lapsuudessa. Aikuisilla onkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, kumpaa näistä poluista lapsi lähtee kulkemaan. Ovatko lasta ympäröivät aikuiset kannustavia ja myönteisiä liikuntaa kohtaan vai vähättelevätkö he liikunnan merkitystä? Aktivoivatko he lapsia liikunnallisiin leikkeihin ulkona innostamalla lapsia kokeilemaan rajojaan kiipeilemällä puihin ja keksimällä uusia leikkejä? Vai kiirehtivätkö he mieluummin Facebookkiin tai sohvannurkkaan katsomaan televisiota?

Lapselle on luontaista ottaa mallia häntä ympäröiviltä aikuisilta ja näin aikuisten asenteet ja arvot välittyvät hänelle. Omaehtoista liikuntaa voi edistää esimerkiksi tarjoamalla lapselle virikkeitä ja mahdollisuuden liikkumiseen. Usein aikuisen toiminta voi kuitenkin jopa enemmän rajoittaa, kuin edistää liikunnallisen elämäntavan syntymistä, johtuipa tämä sitten tietämättömyydestä, laiskuudesta taikka ylisuojelevaisuudesta. Aikuinen voi antaa täysin erilaisen esimerkin lähtemällä pihalle sen sijaan että jäisi sisälle juomaan kahvia. Lapset myös innostuvat aivan uudella tapaa, kun aikuinen jättää pihalla juoruilut ja menee itsekin mukaan leikkeihin. Lasten kanssa työskenneltäessä hyvien käytöstapojen opettaminen mallin kautta tuntuu itsestään selvyydeltä. Miksemme antaisi myös hyvää esimerkkiä liikunnan osalta?

Myös lapsilähtöisyys ja omaehtoisuus ovat huomionarvoisia asioita. Jos seurat järjestäisivät lajiesittelyjä rastien muodossa, voisivat lapset käydä tutustumassa vanhempiensa kanssa lajeihin ja löytää sopivan harrastuksen pariin. Näin aikuiset näkisivät mistä heidän lapsen nauttii ja osaavat kannustaa lasta liikkumaan.

Seminaari oli onnistunut ja palaute siitä sekä vuoden aikana tehdystä yhteistyöstä oli positiivista. Korkeat odotukset oli vuoden aikana jopa onnistuttu ylittämään, joten tästä on hyvä jatkaa syksyllä! Toivomme että seminaarista tulisi jokavuotinen tapa, sillä koimme sen toimineen toimivana keinona harjoittelujen ja yhteistyön kiteytykseen. Mikäli kiinnostuksesi yhteistyötä ja toimintaa kohtaan heräsi, niin ota rohkeasti yhteyttä RAMK:in liikunnan- ja vapaa-ajan puolelle. 

Jutun on kirjoittanut Opiskelija Riina Matveinen

Kompastellen kolmanteen vuoteen

Jos edellisessä kirjoituksessani olinkin enemmän positiivisin kuin negatiiviisin mielin netissä opiskelusta, voin kertoa että toisinaan iskee hyvin epäilevä mieli. Kun mikään ei suju odotetulla tavalla, tekee mieli heittää kone ikkunasta ulos, tai heittäytyä kivikautiseksi ja hypellä ympäri taloa huutaen ja riehuen apinanraivolla. 

Ensimmäisen vuoden suoritin pienistä takaiskuista huolimatta netin kautta opiskellen. Toisen vuoden olin vaihdossa ulkomailla, ja oli hauskaa vaihtelua käydä konkreettisesti kampuksella päivästä toiseen (tai niin usein kun luentoja oli), istua luennot luokassa ja joutua välillä luokan eteen kaikkien pällisteltäväksi. Se on asia mitä aina jännittää, vaikka juuri siitä syystähän se onkin hyvää harjoitusta. Aivan samanlaistahan se ei netissä ole, sillä vaikka kaikki kuuntelevat esitystäsi, olet silti vain oman koneesi ääressä etkä kenenkään nähtävissä.

Kolmas vuosi on lähtenyt sitten taas vaihteeksi kompastellen käyntiin. Painajaismaiseksi meno yltyy kun kone sammuu eikä lähde enää käyntiin. Se on normaalia, koneiden elinkaari voi lähteä yllättävään alamäkeen syystä tai toisesta. Se on elämää. Omalla kohdallani erityisen painajaismaisen tilanteesta teki se että ryhmätyön palauttamiseen ja esittämiseen oli aikaa 9 päivää. Kyllä siinä hieman tulee olo kuin joku sammuttaisi valot ja itse jäisi yksin pimeään huhuilemaan ja harhailemaan.

Kun on köyhä opiskelija eikä omista luottokorttia, ei voi noin vain marssia kaupaan ostamaan uutta konetta. Vanhan koneen korjauttamistakin täytyy siirtää kun juuri sillä hetkellä ei ole varaa viedä tai lähettää konetta huoltoon. Lähin huoltohan omalle koneelleni löytyy Oulusta. Omien tietojeni mukaan.

Sain kuitenkin uuden koneen postissa ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, odotusaikana yritin saada edistettyä ryhmätyöosuuksiani siellä sun täällä, milloin missäkin koneelle pääsin. Ryhmätyön esittämiseen en koskaan päässyt, johtuen ongelmista jotka ymmärrän, ehkä, mutta en todellakaan osaa pukea syytä sanoiksi. En ole tekniikan ihmelapsi enkä millään muotoa alan asiantuntija. Voin vain kuvitella miltä ryhmäni jäsenistä tuntui lukea aina viestejäni "En pääse sinne, en pääse tuonne, en pääse tänne, en voi tehdä sitä enkä tätä enkä tuota..."

Kun tekniikka pettää, olen avuton.

Pohjalta on kuitenkin vain yksi suunta ja se on ylös päin. Toivottavasti kolmas vuoteni sujuisi tästä eteen päin hieman paremmin. Vaikka toisinaan herää ajatus kuinka paljon helpompaa voisi ehkä sittenkin olla "perinteisellä tavalla" opiskelu, en aio ainakaan vielä antaa periksi. Jos jotain minussa on niin sisua ainakin. Hakkaan päätäni tiiliseinään niin kauan kunnes pääni on hajalla. Sinne on tästä vielä pitkä matka!

Studying the Finnish language

Hello,

we are Hungarian exchange students from Veszprém which is one of the partnership towns of Rovaniemi. We started to study Finnish in January, 2012 at RAMK. Before we started to learn it, our first impression was conflicting, because we thought that this language is fast and it has many long words. Later we discovered that it is not as hard as we thought. For Hungarians, especially for us, studying Finnish was exciting, interesting and a good challenge.

We realized that it is not so difficult to understand Finnish grammar because we have the common language origin. For us, it is interesting to discover the similarities and the differencies between these two languages.

The pronounciation is the other surprising thing which have occured during the lessons. We noticed that the other students from Europe and Asia have difficulties with pronounciation and long words. The vowels with dots (ä, ö, y <ü>) and the linked vowels (äi, ei, öy, öi, etc…) make them confused, they hardly can pronounce them, they need a lot of practice. For us it is easier, because in Hungarian we have the same vowels and letters.

Our recommendations to study Finnish easier: practice the pronounciation of the unknown letters, try to memorize long words, be patient when studying the grammar. Write, speak and listen a lot. It is easier to memorize a word when you related it to an English word.

For us this is a good experience to live in Finnish environment not only to improve our language skills, but study the common characteristics of Finnish and Hungarian language.

Orsi & Zsófi

Toisenlainen tyyli

Opiskelen Rovaniemen ammattikorkeakoulussa aikuisopiskelijoiden mukana, suorittaen opinnot netin kautta. Ajatus opiskelusta netissä oli erittäin tervetullut, onhan noita koulujen penkkejä tullut kulutettua sen verran paljon että miksipä ei voisi välillä kuluttaa omaakin penkkiä.

Suurin osa luokallani olevista henkilöistä käy töissä ja suorittaa opintojaan siinä ohessa. Meillä onkin luentoja vain kahtena päivänä viikossa, eikä edes ihan joka viikko. Satunnaisesti voi olla että joitain luentoja siirretään kolmannelle päivälle, mutta harvemmin sellaista tapahtuu. Kuulostaa varmasti todella helpolta, mutta se ei ole täysin totta. Jokainen on vastuussa omista opinnoistaan ja omasta menestyksestään. Vaikka "koulunkäynti" ei tässä tapauksessa tarkoita sitä että koululle on tultava joka aamu ja siellä on oltava iltapäivälle tai iltaan saakka, opiskelu netin kautta vaatii aivan samalla tavalla työtä. Tietysti jokainen on vastuussa omista opinnoistaan myös perinteisellä tyylillä opiskeltaessa, mutta luulen että luokkakavereiden ja opettajien on helpompi tsempata opiskelijoita kun ollaan tekemisissä kasvotusten. Toki koulupäivien määrä riippuu myös siitä missä tahdissa opintojaan suorittaa. Itse olen edennyt kutakuinkin "normaalissa tahdissa" eli suoritin viime vuonna ne mitä ensimmäiselle vuodelle oli suunniteltukin.

Ensimmäinen vuosi meni yllättävänkin äkkiä ohi. Alku ei ollut sieltä helpoimmasta päästä mutta lukuvuosi saatettiin kuitenkin loppuun kunnialla. Ensin sain kuulla piikikkäitä kommentteja (huumorimielellä) siitä etten käytä mitään perus Aceria tai Samsungia, vaan merkkini on Mac. Seuraavaksi sain metsästää itselleni muutamia Windows-ohjelmia jotka on suunnattu Macille. Hauskuutta riitti siitä että olen koko elämäni käyttänyt esimerkiksi Wordia suomeksi, joten kun yhtäkkiä vaaditaan tekemään ohjelmalla jotain aivan ihme temppuja joita en ole ennen tehnyt, ja ohjelma on englanniksi, niin ehkä siinä vähän menee sormi suuhun. Tappelin ohjelmieni kanssa ensimmäisen vuoden aikana varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin yhteensä.

Koska ohjelmat eivät olleet ainoa ongelma, seuraavaksi piti taipua laittamaan kiinteä laajakaista, vaikka nettitikkuni toimi uudessa osoitteessani paremmpin kuin koskaan missään aiemmin. Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, vaan kiinteä laajakaista vaadittiin. Siinäkään ei ollut vielä tarpeeksi, vaan kun tuli aika ostaa sankaluurit sillä käytettäessä koneen omaa mikrofonia ja kaiuttimia ääni alkaa kiertää hyvin ikävästi iLincissä, niin ei sekään ollut mikään vasemmalla kädellä ja silmät sidottuina hoidettava asia. Sain kokeilla muutamiakin eri malleja joista yksikään ei oikeastaan toiminut moitteettomasti. Lopputulos on se että käydän luureja kuunnellakseni ja koneen omaa mikrofonia puhumiseen. Taisi siinä koulun atk-tukikin olla jo hämillään.

Joka tapauksessa opinnot tosiaan kuitenkin käynnistyivät ja etenivät siinä samalla kun sain tapella tekniikan kanssa. Ihan täysin netin kautta kaikki ei kuitenkaan hoidu. Meillä on lähipäiviä kolme kertaa vuodessa, 2-3 päivää kerrallaan. Syyslukukauden alkaessa on ensimmäiset, joululomalta palattaessa toiset, ja kevätlukukauden päättyessä kolmannet.  Eli kyllä niitä koulun penkkejä silti ihan vähän välillä käydään kuluttamassa. Lisäksi tietysti jos joutuu uusimaan kokeita niin ne käydään tekemässä koululla.

Impression about Siida

Hello,

We are exchange students from RAMK university, Eun Yeong Lee from South Korea and Olga Fedorova from Russia. In 15^th of February we had a trip according the course of intercultural communication to Inary, specifically, to the Sami culture museum “Siida”. And now, we want to share our experience and impression about this place.  As you can see, we are from completely different cultures and have diverse background about Sami culture and Lapland. So, we will provide you two different views on one trip.

Eun Yeong Lee from South Korea

I’m from Korea so I didn’t hear about Sami. I already learn about Sami during lecture but I wasn’t interesting  a lot before this trip.

The 15^th of February, we went to Siida in Inari. On the way of Siida, we stopped some beautiful spot. I don’t remember the name of place, but I remember this gorgeous scenery of pure nature. When I watched this scenery I thought Finland has preserving well. Korea also has beautiful scenery, but many places destroyed by tourists. If some spot become famous, many people visit there and don’t respect nature at all. So after that, we always lost beautiful nature places. According this situation in Korea, I really surprised that Finland nature was in good keep. 

Siida is about Sami culture. So in the Siida, I could learn about life-style of Sami. When we watched exhibition, curator explained more detail about Sami and we could ask to curator and get answer also. There are some video for helping people to get to know how Sami people have been doing. Interesting explains from curator and those videos made me to become interested in Sami culture. Furthermore it reminded me museum in Korea. The museum of traditional Korean culture has lack of explains for visitors. Few curators are there of course, but visitor also need another way of explains.

And another thing that was in good keep is about Sami culture. The end of the field trip, we visited some building of Sami people. In that time, there was some meeting for Sami next leader. So I could see real Sami people with traditional clothes. In Korea, nowadays we didn’t wear traditional clothes. However Sami people wear their traditional clothes still. That was impressive to me and threw a question at me: ‘what is the preservation of culture?’

Olga from Russia

It is necessary to mention, that I’m the resident of the northern region of Russia and in my native region representatives of Sami culture are living as well. So, I was familiar with culture of this northern indigenous people through museum exhibitions and my grandmother’s stories: after second warld war she was working as a nurse in Lovozero, Sami village in Murmansk region. But in spite of this, trip was remarkable and informative for me.

If speak particularly about museum, It is completely different from what is in my region. I used to exhibitions where the emphasis is on real household items, clothing,. “Siida” seemed more interactive museum: in addition to actual household items, there were the panoramas of nature in different times of year, displays with short movies about Sámi way of life and so on. Moreover, very professional guide: it was fascinating to listen her, because, it was noticeable that she really interested in the subject of her narration. But to be honest, I expected museum to be bigger. As I know there is open-air museum, which is working only in summer time and it’s a pity that we haven’t got a possibility to visit it during our trip.

But I was really impressed with school, where people can learn traditional occupations. It is very important, that people can learn how to make items from reindeer skin and fur, sew traditional costumes, to do tools and household objects from wood – all this help to preserve culture of this indigenous people.  And I like, that it is really modern building with well-equipped classes.

And finally, I would like to say some words about nature, we can observe during our trip. We made a short stop on a hill with finish name «kaunispää». And even though I used to snow-covered landscape, I was really mesmerized with that fabulous view.

Best wishes, Eun Yeong and Olga.

The winter activity afternoon for the IBS-students

We are Polish students of physiotherapy who attend the English lessons with the Finnish sports instructor students.

On 10^th of February we helped organizing the winter activities for the students of the cross cultural communication course. It took place at Ounasvaara, close to Santa Sport and  in the sports hall. Two weeks before this date we started to plan the activities. We sent the invitation  and planned colorful diplomas for the students. We also planned a lot of various activities typical for Finland such as snowshoeing, deep snow football, elephant ball, city war. We were divided in small groups and everyone had his own task to fill.

We have to add that the weather was great. The sun was shining all afternoon, the temperature was about -10 degrees and everyone had a lot of fun.

In the beginning all the students were divided in three groups. The first group played deep snow football, the second group went snowshoeing and the  third group wanted to stay inside the building and play some games.

We were responsible for snowshoeing. But it was also our first time to try it so we were rather the observers. Nevertheless we helped the other students to put the snowshoes on and we talked to them. We went to the forest and went snowshoeing in deep snow. After that we organized a small competition on the football field. We divided people in 4 groups and they had to run as fast as they could one by one in the same group. The fastest team was the winner. For everyone it was the first time on snowshoes and they were happy.

After that the group who was snowshoeing went to play football and the group that played football went snowshoeing. The international team played against the Finnish students of sports. It was hard because the Finns were more adjusted to playing football in the snow and it was easier for them. However everyone regardless of nationality had a lot of fun. Finally the international team won but the score wasn’t important and the atmosphere was very friendly.

After outdoor activities we went to the school and there were various indoor games organized  including elephant ball  and city war. Some of the students played city war while the others   played elephant ball.

The aim of the city war was to get the flag of another team or  avoid being hit by the opponents. The team who captured the flag won.

Finally we ate the delicious carrot cake made by the Finnish student, drank the fruit juice and took  some pictures but unfortunately not everyone could stay until the end because they went on the cottage weekend to Leirikari.

Gosia & Ernest